tiistai 1. syyskuuta 2015

Madridin julkilausuma otsoniterapioista suomeksi

Madridissa pidettiin kesäkuussa maailman johtavien otsonitutkijoiden tapaaminen, jonka pohjalta julkaistiin uusi julkilausuma liittyen otsoniterapioihin ja niiden suorittamiseen. Tämä Madridin kongressi on toinen laatuaan, sillä edellinen julkilausuma tehtiin vuonna 2010. Käänsin aikanaan kyseisen julkilausuman myös suomeksi. Sittemmin siihen tehty pieniä tarkennuksia, ja nähtävästi espanjalainen ylläpitäjä lienee kääntäjän avulla lisännyt niitä alkuperäiskäännökseeni paikoin huonolla menestyksellä. Siitä huolimatta valtaosa julkilausumasta on hyvinkin luettavaa ja lienee kiinnostavaa varsinkin otsoniterapeuteille, mutta myös muille, joita otsoniterapiat kiinnostavat. Suomenkielinen käännökseni löytyy siis tuolta: 

Uudempaa julkilausumaa en vielä ole hankkinut, mutta eiköhän sekin piakkoin kokoelmistani löydy. Kääntäjäksi en ainakaan vielä lupaudu, sillä kyseessä on jo kirjaksi painettu teos, jota ei välttämättä pikaisesti käännetä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti