tiistai 17. marraskuuta 2015

Uusi tutkimus otsonin käytöstä nivelrikon hoidossa

Otsonia on käytetty nivelrikon hoidossa jo pitkään. Vanhimmat löytämäni viitteet ovat 1930-luvulta, joskin ensimmäinen laaja tutkimus julkaistiin vasta vuonna 1989. Tämä tutkimus tehtiin Bolognan yliopistossa Italiassa, mutta varsinkin Kuubasta on sittemmin ilmestynyt useita tutkimuksia ja viime vuosina muistakin maista, kuten Arabiemiraateista. Nämä tutkimukset eivät kuitenkaan ole saaneet julkisuutta, vaan niistä on suorastaan vaiettu. Siksi yllätyinkin positiivisesti, kun löysin American College of Rheumatogy –yhdistyksen sivuilta artikkelin, jossa positiiviseen sävyyn käytiin läpi uuden tutkimuksen tuloksia. Tutkimus itsessään esitettiin kyseisen järjestön kongressissa, eikä sitä liene vielä julkaistu tiedejulkaisussa. Kyseisessä brasilialaistutkimuksessa oli 98 potilasta, joista 63 potilaan polven nivelrikkoa hoidettiin otsoni-injektioilla loppujen saadessa plaseboa. Injektioita annettiin viikoittain yhteensä kahdeksan kappaletta, ja viimeinen jälkitarkastus oli kahdeksan viikkoa viimeisestä injektiosta. Otsonia saaneilla tulokset olivat selvästi parempia. Kivun väheneminen, polven toiminta ja yleiskunnon koheneminen olivat selvästi parempia otsonia saaneilla jo neljännen injektion jälkeen. Tutkimusta suorittanut professorikin kommentoi, että menetelmällä voidaan lisätä potilaan elämänlaatua ja lykätä mahdollista tekonivelleikkausta. Tutkimuksesta voi lukea hieman lisää sivulta: http://www.rheumatology.org/About-Us/Newsroom/Press-Releases/ArticleType/ArticleView/ArticleID/711 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti